Tietokortti 17
Suositus:
Tarjoamme kohtuuhintaista toimintaa ja maksuttomia osallistumismahdollisuuksia niille, joiden taloudellinen tilanne on osallistumisen esteenä.
Osallistumismaksut ovat usein este harrastuksen aloittamiselle.
Myös harrastuksen lopettamiseen voi olla syynä heikentynyt taloustilanne.
Toimintamallit, jotka huomioivat erilaisia taloudellisia tilanteita mahdollistavat kaikkien harrastamista.
Näiden toimintamallien käyttö on erityisen tärkeää niissä harrastuksissa, joissa osallistumismaksut ja välinekustannukset ovat hyvin korkeita.
Harrastuksen aloittaminen on usein jännittävää ja täynnä odotuksia.
On hyvä saada tutustua harrastukseen, ohjaajiin ja ympäristöön ilman, että tarvitsee heti ensimmäisellä kerralla sitoutua toimintaan taloudellisesti.
Maksuttomat kokeilukerrat helpottavat myös sosiaalista jännitystä ja tarjoavat mahdollisuuden tutustua harrastukseen ilman painetta.
Toimimme näin:
- Järjestämme myös maksuttomia harrastusmahdollisuuksia.
- Mahdollistamme kohdennetusti ja harkintaan perustuen pitkäkestoista harrastamista maksuttomasti (esimerkiksi taiteen perusopetuksen vapaaoppilaspaikat).
- Porrastamme harrastusmaksuja esimerkiksi opiskelijoille, työttömille, eläkeläisille, varushenkilöille, siviilipalveluksessa oleville sekä lapsille ja nuorille.
- Myönnämme perhe- ja sisarusalennuksia. Huolehdimme, että perheenä osallistuminen ei sisällä vanhempien sukupuoleen kohdistuvia rajoituksia.
- Tuemme osallistujia välineiden hankinnassa ja kierrätyksessä.
- Varaamme resursseja kattaaksemme vaikeassa rahatilanteessa olevien harrastajien kuluja, kuten kilpailumaksuja, esiintymismatkakuluja ja materiaalikustannuksia.
- Kannustamme edullisempiin yhteiskuljetuksiin ja kimppakyyteihin sekä kävelyä ja pyöräilyä harrastuksiin.
- Järjestämme kauden alussa tutustumispäiviä, kokeilukertoja ja avoimia ovia, joihin kaikki ovat tervetulleita tutustumaan ilman sitoutumista.
- Kerromme tutustumiskerroilla selkeästi siitä, millaisia resursseja harrastaminen edellyttää osallistujilta.
Esimerkit ja vinkit
Vinkki 72
Joillakin kunnilla on käytössä Harrastelähete, Harrasteseteli, Kulttuuri- tai liikuntalähete, jolla lapset, nuoret, perheet tai ikäihmiset voivat kokeilla harrastusta tai harrastaa maksuttomasti.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää setelin helppokäyttöisyyteen sekä harrastuslajien valikoiman monipuolisuuteen, joka houkuttaa kokeilemaan uutta harrastusta. Harrastussetelin vaikuttavuus paranee kun setelin käyttäjinä on enemmän sellaisia henkilöitä, joilla ei ole harrastusta tai ovat lopettaneet harrastamisen.
Esimerkiksi Tampereen kaupungilla on käytössä Harrastelähete, jolla voi varata perheelle maksuttoman paikan kaupunkikulttuuriyksikön tai liikuntapalveluiden järjestämille kursseille
Tutustu Tampereen kaupungin Harrastelähetteeseen (siirryt toiselle sivustolle osoitteeseen tampere.fi).
Vinkki 73
Turun kaupungin tutkimuskatsauksia julkaisusarjassa on julkaistu tutkimuskatsaus, joka käsittelee harrastusseteliä: Vaikuttava harrastusseteli edellyttää helppokäyttöisyyttä, monipuolista lajivalikoimaa ja rohkaisua vähän liikkuville. Ahokas ym. Turun kaupungin konsernihallinto. 2022
Lue tutkimuskatsaus (avaa pdf-tiedoston osoitteessa turku.fi).
Vinkki 74
Harkinnanvaraisesti maksuttomista harrastuspaikojen myöntämiseen ja käyttöön liittyvät kriteerit ja käytännöt tulee olla yksiselitteisiä ja niistä tulee viestiä selkeästi. Vapaaoppilaspaikat tai ilmaiset harrastuspaikat voidaan myöntää esimerkiksi yhdeksi lukukaudeksi tai lukuvuodeksi kerrallaan. Vapaapaikkojen myöntäminen voi perustua esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen.
Vinkki 75
Harrastuksen järjestäjä tai tilaaja voi edellyttää rahoitusehdoissaan, että harrastuksen toteuttaja tarjoaa myös maksuttomia harrastuspaikkoja. Toimintamalleja kannattaa ylläpitää ja kehittää yhdessä alueen kuntien ja sosiaalipalveluiden kanssa.
Vinkki 76
Harrastamisen Suomen mallissa harrastaminen on maksutonta.
Lisätietoja mallista (siirryt toiselle sivustolle osoitteeseen harrastamisensuomenmalli.fi).