Suositukset
Mitä ovat Saavutettavampi harrastus -suositukset
Jokaisella on oikeus itse valita, mitä haluaa harrastaa.
Tällä hetkellä tämä oikeus ei kaikilla toteudu.
Saavutettavampi harrastus -suositusten tuella pyritään varmistamaan, että yhä useamman on mahdollista löytää itselleen sopiva harrastus ja päästä nauttimaan harrastamisen ilosta ja hyödyistä!
Moninaisuuden huomioiminen ja saavutettava toiminta eivät ole valintakysymyksiä.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja lainsäädäntö velvoittavat harrastusten järjestäjiä ja toteuttajia poistamaan osallistumisen esteitä ja edistämään yhdenvertaisuutta.
Saavutettavampi harrastus -suositusten taustalla ovat ihmisoikeussopimukset ja lainsäädäntö sekä monialainen yhteiskehittäminen ja kokemukset toimivista ratkaisuista.
Saavutettavampi harrastus -suositukset ja koko toimintamallin on lanseerannut Suomen lastenkulttuuriliitto osana Saavutettavampi Harrastamisen Suomen malli -hanketta.
Laajassa yhteistyössä kehitetyn mallin asiantuntijoina ovat toimineet Kulttuuria Kaikille -palvelun erityisasiantuntija Aura Linnapuomi ja Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja ja väitöskirjatutkija Pilvi Kuitu.
Hankkeeseen on saatu rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Saavutettavampi harrastus -suositukset
Saavutettavampi harrastus -suosituksia on yhteensä 18.
Suositukset on jaettu viiteen eri kategoriaan:
- Yleiset periaatteet (5 suositusta)
- Saavutettavuutta edistävät toimintatavat (6 suositusta)
- Toimintaympäristön esteettömyys ja saavutettavuus (1 suositus)
- Saavutettava viestintä (4 suositusta)
- Taloudellinen saavutettavuus (2 suositusta)
Tutustu Saavutettavampi harrastus -suosituksiin:
Saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä, sopimuksia ja ohjelmia:

Harrastustoimijoille
Hyvä saavutettavuus edistää jokaisen mahdollisuuksia harrastaa, osallistua ja saada elämyksiä.
Tämä auttaa laajentamaan asiakaskuntaa.
Samalla myös toiminnan laatu paranee, mikä näkyy myönteisenä asiakastyytyväisyytenä ja -palautteena.
Saavutettavampi harrastus -suositukset on tarkoitettu kannustamaan ja tukemaan harrastustoimijoita saavutettavuuden edistämisessä.
Suosituksiin liittyvä verkkokoulutus auttaa tunnistamaan ja poistamaan osallistumisen esteitä toiminnassa.
Saavutettavampi harrastus -merkki toimii apuna viestinnässä.
Harrastajille
Jokaisella on oikeus itse valita, mitä haluaa harrastaa.
Tällä hetkellä tämä oikeus ei kaikilla toteudu.
Sopivaa harrastusta voi olla vaikea löytää.
Saavutettavampi harrastus -asennemerkki kertoo sinulle siitä, että järjestäjä on sitoutunut toiminnassaan moninaisuuden huomioimiseen.
Järjestäjän tavoitteena on silloin toteuttaa harrastus mahdollisimman yhdenvertaisesti, esteettömästi ja saavutettavasti.
Julkaisemme sivuillamme nimet, luvan siihen antaneista, Saavutettavampi harrastus -merkkiä käyttävistä harrastusten järjestäjistä.
Voit etsiä sopivaa harrastuksen järjestäjää tältä listalta (siirryt toiselle sivulle tässä palvelussa).
Läheisille ja avustajille
Saavutettavampi harrastus -asennemerkki on viesti siitä, että kyseinen harrastustoimija on sitoutunut toiminnassaan moninaisuuden huomioimiseen.
Toiminnan tavoitteena on olla mahdollisimman esteetöntä, saavutettavaa ja yhdenvertaista.
Saavutettavampi harrastus -merkkiä käyttävät harrastustoimijat ymmärtävät, että joskus tarvitaan erilaisia osallistumista tukevia toimintatapoja.
Näistä on mahdollista keskustella yhdessä.
Myös harrastuksen tavoitteista keskustellaan yhdessä.
Julkaisemme sivuillamme nimet, luvan siihen antaneista, Saavutettavampi harrastus -merkkiä käyttävistä harrastusten järjestäjistä.
Voit etsiä läheisellesi sopivaa harrastuksen järjestäjää tältä listalta (siirryt toiselle sivulle tässä palvelussa).